Vuosi 2024 on ollut Velox Logistiikka Oy:lle merkittävä kehityksen ja uudistusten vuosi. Olemme panostaneet entistä vahvemmin palveluidemme laadun parantamiseen, asiakastyytyväisyyteen sekä kirkastetun strategian toteuttamiseen. Lue alta Veloxin kuluneesta vuodesta 2024.
Markkinointilogistiikan ilotulitusta
Vuosi 2024 on ollut yhtä ilotulitusta markkinointilogistiikan osalta. Kampanjoiden ja visuaalisten materiaalien suunnittelijat ovat jälleen tehneet todella hienoa työtä ja materiaalit ovat olleet haluttuja. Olemme iloksemme saaneet olla osana vastuullista toimitusketjua ja kauttamme on toimitettu asiakkaillemme tänä vuonna jo yli 14 miljoonaa markkinointi-, postitus- ja esillepanomateriaalia.
Kasvun vuosi
Velox on kasvanut vuoden aikana merkittävästi ja tulevana vuonna kurkottelemme 7 miljoonan euron paremmalle puolelle. Veloxin kasvu tarkoittaa nykyisille ja tuleville asiakkaillemme entistä parempaa palvelua ja toimitusvarmuutta.
Katseemme on jo suunnattu vuoteen 2025, joka tuo tullessaan uusia mahdollisuuksia. Kasvun ennustetaan jatkuvan ja tavoitteenamme on kehittää palveluitamme entistä toimivammiksi.
Veloxin palvelukattaus laajeni
Vuosi 2024 lähti käyntiin yrityskaupoilla, jonka myötä Veloxin asiakkaat saivat käyttöönsä Pro Mail Oy:n asiantuntijat, laitteistoresurssit ja huippulaadukkaat suoramarkkinointipalvelut. Yrityskaupan myötä Veloxin asiakkailla on ollut mahdollisuus tavoittaa suuremmatkin kohderyhmät nopeasti ja kustannustehokkaasti.
Muutoksia ylimmässä johdossa
Maaliskuussa Veloxin entinen toimitusjohtaja Markus Autio siirtyi vastaamaan Veloxin palvelutuotannosta ja sen kehittämisestä. Uudeksi toimitusjohtajaksi valittiin Jaakko Miettinen, joka toimi aikaisemmin Veloxin talousjohtajana. Tällä muutoksella haluttiin selkeyttää johtamista ja panostaa palveluiden kehittämiseen. Toimitusjohtajan vaihdolla haluttiin myös osaltaan vaikuttaa Veloxin strategisiin tavoitteisiin, kuten merkittävään kasvuun ja kehittymiseen, jotka edellyttävät toimivia prosesseja ja korkeaa asiakastyytyväisyyttä.
Asiakastyytyväisyyden varmistaminen
Palvelumme keskiössä ovat asiakkaamme ja tänä vuonna olemme panostaneet erityisesti asiakkuuksista vastaaviin toimintoihin. Veloxin kasvun myötä on mahdollistunut myös asiakastyytyväisyyden päivittäinen varmistaminen, jossa asiakkuuspäälliköllämme Camillalla on ollut merkittävä rooli. Asiakastyytyväisyyden varmistamisella haluamme taata jokaiselle asiakkaalle mahdollisuuden yksilölliseen palveluun sekä palvelumme muokattavuuteen ja toimivuuteen. On hienoa, että olemme saaneet monia uusia asiakkuuksia tänä vuonna aikaisempien rinnalle ja olemme innoissamme siirtymässä asiakkaidemme kanssa vuoteen 2025.
Uudet toimitilat
Vuoden 2023 alkupuolella tapahtunut muutto uusiin toimitiloihin Tuusulaan on ollut tärkeänä osana kasvun kannalta. Uudet ja isommat tilat ovat mahdollistaneet toimintamme vakiinnuttamisen ja kehittymisen. Nyt voimme tarjota asiakkaillemme entistä monipuolisempaa ja tehokkaampaa palvelua. Lämpimästi tervetuloa tutustumaan tiloihimme!
Kiitos!
Kiitämme teitä kaikkia kuluneesta vuodesta ja odotamme innolla, mitä vuosi 2025 tuo mukanaan!